Kyllä on elämä muuttunut erikoiseksi tämän juopottelemattomuuteni myötä. Olen ehkä ollut jopa hieman masentunut. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin! Viinanjuontia seuraa masennus tai ainakin parin päivän alakuloisuus, senhän kaikki sen kokeneet tietää. Joten järkeni mukaan minun pitäisi olla paremmissa sielun voimissa nyt, kun olen vähentänyt. Mutta ei. Tuntuu että elämästä puuttuu jotain. Tunnen oloni ulkopuoliseksi. Ihmekös tuo, minulta on viety rakkain harrastukseni.. Ei minua silti harmita. Parempaan päin tässä mennään kun vaan alkushokista toivutaa .

Toissaviikonloppuna oli taas yhdet synttäribileet. Tunsin oloni todella outsideriksi. Lipitin limsaa ja sain poistuttua flunssaani tekosyynä käyttäen melko pian. No ei se oikeastaan tekosyy ollut, olin ollut todella kipeäkin pari päivää. Kotona otin rommitotin lääkkeeksi. Kyllä se mukavasti hengittämistä helpotti. Pakko ehkä myöntää, etten ajatellut ihan tällaista, kun tein tämän raittiuslupaukseni. Kuvittelin, että olisin ollut vielä enemmän raittiina. Nyt on ollut kaikenmaailman juhlia joka viikonloppu ja on ollut melkein pakko (no ei oikeasti ole mikään pakko) ottaa vähän, eli ne kaksi, kolme alkoholijuomaa. Tuo rommitotin juominen oli melko turhaa. Olen hieman pettynyt itseeni. Ja kuitenkin samaan aikaan ylpeä. Minulle riittää ne muutamat juomat, kun on jotkut juhlat. Tänä viikonloppuna olisi tehnyt mieli vielä muutamaa. Mutta päätökseni piti. Vain kolme. En ollut yhtään humalassa, mutta tiesin, etttä jos annan lipsahtaa edes sen neljännen verran, olen ongelmissa. Sitten olen omasta mielestäni luuseri ja ennenkaikkea, saan päähäni vaikka juoda vielä yhden lisää.

Niin, tänä viikonloppuna lähdin porukan mukana baariin. Täytyy sanoa, että olisin maailman surkein baaritarjoilija. Minusta kaikki olivat niin humalassa, etten olisi myynyt kenellekään enää mitään! Aivan järkyttävää selvinpäin seurata ihmisten toilailuja! Etenkin mieleeni jäi yksi tuttu mies, joka olisi kovasti halunnut jutella kanssani. Valitettavasti hän ei kyennyt enää muodostamaan yhtään lausetta. Hän sanoi vain sanan sieltä, toisen täältä, aivan irrallisina toisistaan. Ja sitten katsoi minua kysyvästi. Olen ollut itsekin samassa tilanteessa, tiedän. Juuri niissä kesäjuhlissa, joiden jälkeen päätin lopettaa vuodeksi dokaamisen, en ollut enää saanut lauseita muodostettua. Elli kertoi. Ja yhdellä mökkireissulla Katri oli sanonut minulle, että "Hei, jos sä et voi enää puhua, niin onko sun pakko juoda vielä?". Ilmeisesti. Ainahan voi vaan kuunnella! Tosin siitäkään ei taida tuossa kunnossa jäädä mitään muistijälkeä..

Tuosta itsensä lääkitsemisestä vielä. Vietin kerran välivuotta ja lähdin Lappiin. Sain siellä aivan hillittömän sitkeän flunssan. Kun mitkään tropit ei tuntuneet auttavan, päätin lääkitä itseäni rommilla. Töitähän me tehtiin siellä ainakin 5 päivää viikosta ja bailattiin siinä samalla ainakin neljä päivää viikossa. Rommin avulla. Missään nimessä en tahtonut jäädä yksistäkään bileistä paitsioon. Töissä oli aina krapula. Mutta se ei muka haitannut. Kerran oksensin töissä pelkän kahvin hajusta, silloin luulin etten selviä, mutta siitä tuli tietenkin yksi hauskimmista työpäivistä.Sitä kuuluisaa "kissaa" heiteltiin suusta suuhun ja naurettiin itsemme kipeiksi. Pomo ei ehkä tykännyt. Keväällä olin aika huonossa kunnossa. Kolme kuukautta pelkkää juopottelua takana. Moneen viikkoon en nukkunut, sydän hakkasi ylikierroksilla ja rytmihäiriöillä. Kausi loppui juuri, kun terveyteni olisi pettänyt lopullisesti, luulen. Näin jälkeenpäin vaan en koskaan muistele näitä huonoja hetkiä, muistan vain kaikki hauskuudet ja ilonpidon. Voi pojat, eläisin sen ajan milloin tahansa uudelleen.