Televisiossa pyörii joku kampanja, suunnilleen otsikon tekstin mukaisesti. Tarkoituksena on herättää ihmisiä siihen, etteivät välittäisi alkoholia alaikäisille. Mainoksessa teinitytöt yrittää saada nuorta heppua hakemaan viinaa itselleen Alkosta. "Meidän ilta menee pilalle", "Mitä meille pahimmillaan muka voisi tapahtua" ja lopussa "Hanki elämä!"- kun heppu ei suostu hakemaan alkoholia. Se pisti minut muistelemaan, mistä itse silloin alaikäisinä hankittiin juomat.

Mulla ei kyllä ollut ketään täysi-ikäistä, joka oisi säännöllisesti hakenut mulle juomista. Ihan silloin kokeilujen alkuun, kun täytin 15 v. taisi äiti tuoda joskus viinipullon kotona yhdessä Ellin kanssa maisteltavaksi. Ja kummasti löytyi kavereiden kavereita ja isosiskoja, jotka viinaa hakivat. Se oli aivan käsittämäntötä, mistä sitä viinaa aina löytyi! Varsinkin kun oltiin lukiossa, juopottelu oli ihan joka viikonloppuista. Eikä elämä ollut mitään herkkua. Alkuviikot meni aivan masennuksessa ja nolostuksen kourissa edellisviikonlopun toilailuista, keskiviikkona alkoi elämä hymyillä, kun alettiin suunnitella uutta viikonloppua.

Aika paljon varastettiinkin vanhemmilta viinaa. Äiti teki tuolloin kotiviiniä, eikä pysynyt laskuissa, montako pulloa varastossa oli. Kerran se pyyti mut pullottamaan sen viinisatsin. Tietenkin vedin välistä niin monta pulloa kuin kehtasin, jopa sen sakan pullotin pahanpäivän varalle. Semmonenkin päivä tuli, että se juotiin pois. Yökötti, mutta kyllä siitä apua sai siihen viinantuskaan. Mummo kävi aina sunnuntaisin ja otti kahvin kanssa konjakkia. Sitä konjakkiakin varastin ja lanttasin mummon pulloa vedellä. Kerran istuin kahvipöydässä naama punaisena, kun mummo sanoi että maistuu aika oudolle tämä konjakki... No ihan varmaan, kun yli puolet siitä pullosta oli varmasti vettä!

Siihen maailmanaikaan ei ollut vielä niin tarkkaa henkilöllisyyspapereiden virallisuudesta. Tietenkin me väärennettiin itsellemme paperit. Sovittiin, ettei ikinä käytetä niitä kotikaupungissa, ettei jäädä kiinni. Mutta että kaikkialla muualla kyllä. Kerran mentiin laivalle ja maihinnousukorteissa ei tietenkään ollut lupaa ostaa alkoholeja, alaikäisiä kun oltiin. Ihan pokkana käveltiin asiakaspalveluun väärennettyjen paperien kanssa ja kysyttiin, miksi me ei saada ostaa viinaa. Täti tiskin takana vaihtoi meidän maihinnousukortit ja pahoitteli vuolaasti tapahtunutta. Voi että me omistettiin maailma!

Yhdestti näytin kotikaupungissa väärennettyä henkilöllisyystodistustani, kun en päässyt baariin. Kauan se portsari sitä syynäsi mutta totesi sitten asian olevan ihan ok. Sisään vaan. Seuraavalla viikolla pelotti hirveästi, että jos jotenkin jään kiinni. Pelko oli kuitenkin ihan turha. Melkein aina päästiin kuppiloihin sisään. Kerrankin lensin ulos, kun pitelin omaa vodkapulloa reteesti keskellä pöytää. Saman illan aikana pääsin kuitenkin uudestaan sisään. Ei tuntunut portsareillakaan olevan ihan kaikki langat käsissä. Nykyään ne pyörittävät omaa baaria... Miten lie lankojen laita nyt?

Teininä näin harhoja päissäni. Kerran juoksin hautuumaalta henkitoreissani, kun luulin että mua ajetaan takaa. Ja ketään ei ollut perässä. Yhtenä sunnuntaiaamuna kysyin Elliltä, ketä ne miehet oli, joiden kanssa kiivettiin laskettelurinteeseen? Ei kuulema ollut ketään miehiä, vaikka oisin voinut vannoa pää giljotiinilla, että meitä kiipesi iso porukka. Tajusin, että mun juttu oli lähtenyt aika paljon käsistä. Usein mietin itsemurhaa. Varsinkin päissään. Istuin virran varrella ja mietin, että ei tarttis kun vähän lähteä uimaan ja se ois siinä. Tekisi mieli paasata, että viinan välittäminen alaikäiselle on rikos. Ja niinhän se onkin. Se ei kannata. Voi kun mulle ei olisi kukaan koskaan tuonut viinaa. Mutta toisaalta, olisin mä sitä siltikin jostain hankkinut.