1.8

Selvisin mökkireissusta hienosti! Tuli tehtyä paljon enemmän hommia kuin yleensä. Pientä siivousta, puuhommia ja kalastusta. Yöt nukutti niin vallan makeasti. Sain osakseni ihmetystä, miten niin en muka ota olutta kun puuhommia paiskon? Sehän kuuluu asiaan! Mä lipitin vaan appelsiinimehua. Eikä edes tehnyt talkoo-olutta mieli. Saunan jälkeen annoin itselleni luvan ottaa yhden saunaoluen. Se maistui makealta, viljaiselta ja raikkaalta. Siis tosi hyvältä. Koff maistui paremmalta kuin Heineken. Mutta vain se yksi. Ehkä juju olikin siinä, että se maistui niin hyvälle, kun sitä oikein odotti pitkän päivän ja kun tiesi että vain se yksi. Yhtenä päivänä käytiin päiväsaunassa. Siitä saunakaljasta tuli aika pöhnäinen olo. Melkein harmitti, että tuli se juotua. Oli pakko ottaa päikkärit, enkä siltikään oikein herännyt siihen päivään.

Luin mökillä kirjaa ja siinä sanottiin jotenkin näin:"Minulla oli vuosisadan krapula. Menin suihkuun, laitoin kahvit tippumaan ja siinä kahvin valuessa kävin kaupasta ostamassa tuoreet croissantit." Mikä vuosisadan krapula tuo oli? Jos mun vuosisadan krapulat olisi olleet tuota luokkaa, en tasan ikinä olisi aloittanut juomisen lopettamista. Tuommoinen ei ole krapula ollenkaan. Krapula on se sanoinkuvaamattoman paha olo koko kropassa, ei vähiten pään sisällä. Ja ulkopuoleltakin tietenkin jyskyttää. On jano, eikä voi juoda. Kävellä voi vaan kippurassa. Iltakymmeneltäkin vielä oksentaa ja kun sitä seuraavana päivänä kello pärähtää soimaan aamuviideltä, huomaa, että on silmistä katkennut verisuonia. Työpäivä menee jossain koomassa ja ehkä seuraavana päivänä helpottaa.

Mun pahin krapula tais olla silloin, kun olin just 18v ja eka poikaystävä jätti. Jossain vaiheessa iltaa istuin ystävällisen, vanhan sedän luona (en tiedä miten sinne olin joutunut) juomassa konjakkia. Sitten taisin tajuta, että tuon sanan "ystävällinen" tilalle sopisi myös "irstas" vanha setä, joten katsoin viisaammaksi häipyä, vaikka jalat taisi tuskin kantaa enää. Baarin portaille pääsin keikkumaan, josta joku nosti mut taksiin. Valitettavasti olin niin humalassa, etten osannut sanoa kotiosoitettani ja sammahdin takapenkille. Taksi vei mut kyttälaitokselle josta mut toimitettiin ambulanssilla sairaalaan. Voi luoja. En joutunut vatsahuuhteluun mutta lähellä se kai oli. En vieläkään tiedä mistä keräsin niin paljon voimaa, että kävelin aamulla sairaalasta kotiin parin kilometrin matkan. Nenä pystyssä, keskellä kaupunkia, ihmiset tuijotti mua. Pienessä minihameessa ja revenneissä sukkahousuissa mä kävelin. Kai sitä oli vielä sitä jotain nuoruuden voimaa. Kotiin pääsin ja luulin kuolevani. Se olo oli jotain käsittämätöntä. Muistan kun iskä yritti kiikuttaa mulle olutta ja sanoi että sillä helpottaa. Ja että saahan sitä viinaa ottaa, mutta onko sitä pakko noin paljon ottaa, että on pelättävä sun hengen puolesta. Ei jääny noi isän opit päähän. Siitä on ainakin 15 vuotta. Lasku siitä ambulanssikyydistä tuli sitten perässä kotiin. Mutsille kirjesalaisuus oli yks hailee ja tietty se avasi sen laskun ja arvas mitä oli tapahtunut. Siihen ne meidän välit tais lopullisesti rikkoontua. Mä olin jotenkin pettänyt sen. Ei se musta muuten ollut huolissaan. Surkea reissu siis kaikin puolin.

Toinen hirveä krapula oli festareilla jo ennen tätä. Sinne me oltiin lähdetty parhaan kaverini Ellin kanssa sirkosilmäisinä, että ei me mitään juoda. Itsekin lähes uskottiin tähän, pari viinipulloa oli vaan matkassa. Jotenkin sitä sitten oltiin ympäripäissään yötäpäivää. Viinan tarjoajia kun riitti. Aamulla heräsin tolkuttomaan janoon ja vetäsin litran appelsiinimehua. Oksensin sen melkein heti ulos. Koko päivän oli karmea jano ja mikään ei pysyny sisässä. Viimein iltakahdeksalta oli pakko mennä ensiaputeltalle kysymään, miten tästä selviää. Ne anto jotain mummon marjamehua ihan pienen mukin ja sano että juo toi varovasti tunnin sisään. Jos pysyy niin kympiltä voit jo harkita ruokailua. Jos ei pysy, niin "sun paikkas on jossain aivan muualla kuin täällä". Nuo sanat muistan. Väkisin pysyi kaikki sisällä. Ja seuraavana päivänä otettiinkin taas lisää viinaa.

Vieläkin on niin pahat morkkikset siitä viimeviikkoisesta että hävettää lähteä kaupalle. Hyvin paha olo tulee vielä sinä päivänä, kun pitää lähteä töihin. Tapaan töissäni melkoisen määrän ihmisiä, jotka eivät häpeä kuittailla kännimokia. Kun siitä vielä selviää... voi luoja.